Tein tänään oman henkilökohtaisen ennätykseni päiväyksikössä puhumalla paljon pienryhmäkeskustelussa ja saadessani itseni itkemään lähes tunnin ajaksi. En lopulta tiennyt, mikä oli se todellinen syy niin hurjaan pahaan oloon ja tunteeseen. Ehkä asia vain johti toiseen ja tunteet seurasivat jokaista asiaa ja ajatusta, jota olen murehtinut. Luulin tukehtuvani itkuuni.  Vaikka olen kirjoittanut itkemisistäni, tämä oli todellinen romahtaminen, jota voi kutsua jo enemmäksi kuin pillittämiseksi. Huh huh! Nyt olen aivan poikki.Ei uskalla nukkuakaan.