Nukuin kolmisen tuntia ja heräsin omaan nauruuni. Enää en muista miksi nauroin mutta henkilö, joka sen aiheutti, on mielessä.
Todella paskaa lopulta. Kaksi Temestaa ja Tenox ei auta mua yhtään. Ei ole auttaneetkaan kovin pitkälle. Täytyy kai silti olla tyytyväinen, että edes hetken saa nukuttua. Edellinen yö meni vituiksi, enkä ollut eilen töissä. Viestiin laitoin, että raahaudun tänään paikalle vaika ilman raajoja. Näinköhän..?

Päivällä olisi hoitaja jälleen. Mitään jakamista dosettiin ei ole muuta, kuin tarvittavat. Pakko saada ylimärrärisiä. En pärjää enää tuolla määrällä, jonka nyt saan. Siinä ei ole edes niin paljon, kuin päivässä saisin ohjeiden mukaan ottaa. 12 päivää ilman lääkkeitä nyt.
Eilinen päivä oli huono, kunnes iltapäivällä piristyin ja aloin hysteeriseksi joka asialle naurajaksi. Puuh. Tein jopa ruokaa ja söin kunnolla. Liikaa.
Musiikkkaupan sedältä tuli viesti, että mun ukuleleirjat on tulleet. Haen tänään hoitsun jälkeen. Pitäisi hakea tuliaisia ystävällekin. Lähden viikon päästä häntä ja perhettään katsomaan.

Kutittaa, aivastuttaa ja yskittää. Yskäisin astmalääkkeet pihalle. Ikävä tunne, kun päässä sykähtelee ja kohahtelee.