Ymmärrys itsestään katoaa. En ollu töissä, vaikka piti. En muista kellon soineen, vaikka se varmasti on soinut. Juuri  nousin ja pääseminen mukaan elämään on vaikeaa. Mikä mua vaivaa?!

Eilen sanoin, että on pakko mennä töihin. Näin kävi. Hävettää, enkä ole laittanut pomolle viestiä. Menetän rahaa ja luottamuksen. Ei kukaan ota minua töihin tällaisena. Pelkäsin näin käyvän, enkä edes osaa selittää miksi. Taidan osin olla mökkihöperöitynyt.

Riitelin eilen äidin kanssa Antabuksen otosta. Minusta hänen ei pidä olla vastuussa, että sen otan. Häiriinnyn ja ärsyynnyn jatkuvasta vahtaamisesta. Antais olla. Ei kuulemma enää kestä niitä pelkoja ja paniikkeja, kun tietää mun pystyvän juomaan. Kaadoin liuoksen pesualtaseen ja join pelkät vedet. Itse haluan pystyväni juomaan silloin kun haluan ilman mitään pitkäaikaisia suunnitelmia ja valmisteluja. En tiedä, huijaanko itseäni mutta minusta 31-vuotiaan pitää saada itse tehdä päätöksensä. Olenko aivan väärässä?