Päästin pienen purkauksen terapeutille. Yritti pysyä kartalla ja pohti, että kuulostaa siltä, ettei mun aggressiivisuus ja vihaisuus ehkä johtuisikaan lääkkeestä. Mulla on vaan  nyt niin paljon kiukunaiheita kotona tosielämässä. Yritän elää omaa elämääni ja kulkea omia polkujani, jonkun toisen hankaloittaessa etenemistäni. Silti pelkään tallovani ja rusentavani tielleni osuvat esteet. Kun pidän kiukun sisälläni, muuttuu meno passiivisaggressiiviseksi. Ajattelen syiden olevan minussa. Olen huono. Niin huono, ettei minuun luoteta ja päästetä vapaaksi. Sitten lyön nyrkkiäni seinään ja sielussa oleva paskojen tunteiden malja tulvii yli ja menetän kontrollin tunteiden hallitsemisessa. Tulee siis itku. Huuto. Nyrkki lyö omaa päätäni. Tahdon sillä hetkellä olla olematta olemassa. En tiedä, mitä nyt pitää tehdä.