Jälleen kiukkua ja ärtyisyyttä, jonka tajusin vasta kun olin hakenut äidin. Voi elämä, ettei välillä siedä  ihmisiä lähellään ollenkaan. 
Kävin työkkärissä, koska eilen sain kunt.ohjaajalta viestin, jossa kertoi katsoneensa kalenteristaan mulla olevan keskiviikkona viimeinen työnhaun uusimispäivä. Ihmetytti hieman, onko mun todella tarpeellista nyt siellä käydä, mutta varmuuden vuoksi kävin ja sain kuulla, että seuraava aika on joskus ensi vuonna, ellei sitä ennen tapahdu jotain muutoksia tuon työhönvalmennuksen kanssa. Taksisin kotiin. Nälkä!

En voinut syödä, koska olin menossa lääkkeitäni hakemaan ja hoitaja tuikkasi piikin sormeeni. Sokeriarvot oli jotain päälle neljä. Ei huono. Nyt saan laitettua loheni uuniin ja keksiä sille lisuketta. Syöminen on niin mukavaa!
Sain mukaani keittokirjan, jossa kevyitä ruokia, välipaloja ja jälkiruokia. tjn..

Mietin, lähdenkö vielä ulos jonnekin. Ei ehkä ehdi nyt, kun pitää tuo ruoka tehdä. Syömiselle ja liikunnan välttämiselle keksii aina joitain tekosyitä. "En voi lähteä lenkille, koska pitää syödä".

Päätä särkee. Vatsakin kipeä. Vatsalle on kolme syytä; nälkä, jännitys ja menkat, jotka lopulta alkoivat ja nyt vuodan kuiviin. Vihaan niitä! Vaan joskus niistä voi olla jopa ihan onnellinen.

Herkkä mieli.