Taas on aika perinteisen uuden vuoden kirjoituksen.
Vuosi ilman osastoa. Siitä olen melkein ylpeä. Viime vuonna tänä yönä palelin sairaalan kattoparvekkeella ilotulitusta katselemassa. Oli mukava yö. Kaverin kanssa istuttiin pimeässä oleskelutilassa ja juteltiin maailmaa paremmaksi. Päivällä hoitaja kaatoi samaan kippoon popcornit ja varmaan kolmea eri sipsilaatua. Nerokasta. Karkinsyöntikilpailu oli viedä multa hengen. Karkit loppui kesken ja molemmilla 27 karkkia suussa.

Keväällä itkin opinnäytetyöni kanssa, kun ei ollut saada sitä valmiiksi. Sain. Se esitettiin ja helpotus tuli. Kuuntelutilaisuudessa oli kaksi opiskelijaa, neljä opettajaa ja terveydenhoitaja, joka halusi tulla kuulemaan ja katsomaan, mitä saimme kaverin kanssa aikaiseksi.

Koulu päättyi muutaman päivän Ruotsireissun jälkeen päätösjuhlaan, jossa sain lakin päähän. Tasan kaksi ihmistä oli lakin hankkinut. Oma lakkini on hieman liian iso, mutta eihän sitä pidetä kuin kerran vuodessa. Jos silloinkaan. Oli hienoa saada paperit, koska valmistumiseni meni melko tiukille. Opettaja itki pitkän halauksen aikana. Haikeaa. Mielenkiinnosta kävin kotimatkalla katsomassa opinnäytetyön käytännöntyön. Istutukset. Olin tyytyväinen ja ylpeä. Myöhemmin kesällä kävin katsomassa, kuinka istutukset olivat kasvaneet ja olivatko hengissä. Kaikki ei ollut mutta melko hyvä kuitenkin.

Kesällä olin hautausmaalla töissä, josta jäin pitkälle sairaslomalle telottuani sormeni. Kuusi tikkiä ja soittosormi epäkelpo. Musiikkiterapiassa olin kesäkuusta joulukuun alkuun. Sormi invalidina mutta nyt sen parantuessa, olen yrittänyt opettaa sitä mukaan peliin.

Syksy on ollut vaikeampi. kaksi lääkemuutosta ja ajatuksissa itsetuho, joka paisunut nyt viime viikkojen aikana niin suureksi, että jouduin pieneen liemeen. Osastoa tarjottiin. En mennyt. En myöskään aio itseäni tappaa. Sen päätin. katson mitä ensi vuosi tarjoaa. Toivottavasti hyvää. Psykoterapia j amusiikkiterapia. Kuntoutustuki loppuu toukokuussa, jännittää miten sen käy. Pelkään mennä töihin. Työ ei pelota, vaan se, kuinka selviydyn. Toisaalta, viidessä kuukaudessa ehtii tapahtua mitä vain. Toivon aktivoituvani.

Vuosi ollut ulkoisest hyvä. Pää temppuilee aina. Toisinaan pahasti ja vaarallisesti mutta eteen päin! Mietin juuri tupakoidessani, etten ehkä aikuistu koskaan. Välillä voin leikkiä aikuista. Pentumaisenakin voi ottaa vastuuta asioista.

Kiitos ihmisille, jotka välittää!
Hyvää Uutta Vuotta kaikille!

Kuuntelen Eric Claptonia :)