Tänään oli taas musiikkiterapia. Todella hämmentävä kokemus. Jäi vaivaamaan moni asia, joista en taida edes uskaltaa puhua kenenkään kanssa. Olin aluksi kahden terapeutin kanssa ja juttelu meni henkilökohtaiseksi. Vanhat asiat nousi pintaan. Sen tarkemmin niistä ei kuitenkaan puhuttu, eikä hän ala kaivella niitä mun kanssa. Hyvä niin. Minulle riittää se, että saan käydä tekemässä siellä asiaa, mistä nautin.  Tämä hämmensi suuresti. Toinen asia oli puhe harrastuksista. En harrasta juurikaan mitään enää mutta kerroin vanhoista harrastuksistani. Jousiammunta nousi suurimmin esille. Sanoin, etten uskalla mennä seuran harjoituksiin. Ollut niin kauan pois ja ihmiset vaihtuneet. Lisäksi erityisesti pelkään kohtaamista ihmisen kanssa, jonka tiedän siellä käyvän. En oikeastaan edes tiedä tarkalleen miksi. Mitään pahoja ajatuksia häntä kohtaan ei ole. Terppa antoi tämän viikon tehtäväksi käydä siellä. Edes pihalla. Jos tuntuu pahalta, lähden pois. Otin juuri selvää, missä ja milloin harjoituksia on. Pelottaa ja jännittää.

Kaksi edellistä yötä olen nukkunut huonosti. En ole ottanut lääkkeitäni. Haluan päästä niistä eroon. Typerä syy. Typerämpää on tehdä tällaista ominpäin. En tiedä, mitä ajattelisi. Nyt vaan tuntuu tältä.