Jumpattu ja terapoiduttu jälleen. Jumppa ei ollut kovin kauheaa ja päätinkin jatkaa. Tuttujakin mukana. Jumpan jälkeen ehtii palautua ja käydä kahvilla, ennen terapiaa. Tänään vuodatin painosta ja siitä, kuinka en saa itseäni liikkeelle. Tahtoa ei kai ole tarpeeksi. Mietin myös, kuinka ärtyisäksi kipu ihmisen voi saada. Loppurentoutus oli vaarallista lattialla maaten. Jo hieman parantunut selkä kipeytyi uudestaan ja ohjaaja sai vetää mut lattialta jaloilleni. Kamalaa!

Pää on täynnä outoja ajatuksia. Annan ajatusvirtana sormieni näpytellä chattiin asioita, joissa ei ole järjkeä juuri missään muodossa. Miksi  mun suureksi luulemani uusi t-paita on silti pienempi, kuin vatsani. Vatsasta on päästävä eroon! Kotimatkalla soin 160g suklaata. Ratkiriemukasta ja ihailtavaa lunteenlujuutta.