Ihanaa! Perjantai! Viikko mennyt kohtuullisen nopeasti. Terapiassa puhuttu punastelusta ja miksi en koskaan puhu omista arkipäivän asioista. En tiedä miksi. Jonkun kanssa voin niin tehdäkin, mutta tuolla en osaa. En osaa juuri muutakaan puhua. Eilen tosin tuntui, että pääsin vauhtiin vasta, kun piti jo lähteä pois. Hitaasti lämpeävää sorttia olen.

Keskiviikkona olin pois töistä, koska en herännyt ajoissa, enkä enää olisi ehtinyt töissä mitään tehdä. Väitän sitä vahingoksi mutta mietin, oliko sittenkin alitajuista. Olen niin väsynyt, että kroppa ja pää ajatteli päiväloman olevan paikallaan. 

Perhesurma. Kamalaa! Itkin asian takia aamulla autossa ja töissäkin vähän salaa. Tekijä on puolituttu. Ei olla tavattu, mutta juteltu on. Nyt mielessä pyörii asioita häneen liittyen. Maailma on paska!