Tänään jäin pois töistä ahdistuksen takia. Vatsani on kipeä ja tekisi mieli oksentaa. Vihaan oksentamista. Terapiaan kylä pitäisi raahautua. En halua!
Eilen innostukseni siitä, että rahaa on vihdoin tullut, tyrehtyi, kun olisin maksanut muutaman lasku. Tilillä ei ollut mitään! Kelan sivuilta tarkistin, mikä on homman nimi ja se oli se, että sossu oli takaisinperinyt koko rahan itselleen, vaikka viime viikon keskiviikon käynnin jälkeen en ole siitä puljusta mitään saanut. Tänään soitan ja kiukkuan sossun tädille. 

Eilen jouduin yllätyspalaveriin töissä. Kuntoutusohjaaja kävi hakemassa mut kesken töiden valmentajan koppiin. Olivat keskenään suunnitelleet, että voidaan lisätä tavoitteisiin painonhallintani ja -pudottamisen. Ihan ok. Toukokuuksi pitäisi saada kaksi kiloa pois. Oli vaikea pitää itseään kasassa, kun olin unohtanut aamulla tarvittavat kotiin. En suuremmin levinnyt ja pääsin melko nopeasti pois sieltä. 

Lauantaista asti olen nukkunut huonommin ja pätkittäin. Viime yö oli parempi ja näin hirveästi unia. Aamulla oli vaikea herätä. Vähän huonommat unet on viikolla parempi, koska silloin pääsee hereille paljon paremmin.