Ystävä on loukkaantunut ja suuttunut minuun. Osin aiheesta mutta syytti asioista, joita en ole tehnyt. En  tiedä, olenko enää menossa reissuun. Kovin on epätoivottu olo. Aikaa on myöhemminkin. Hän saa nyt rauhoittua ja alkaa uskoa, etten ikinä sanoisi hänelle asioita, joista syytti. Hän on minulle tärkeä ja rakas! Joku on selvästi taas leikkinyt saadakseen välimme rikki ja epäilen tietäväni kuka asialla on ollut.

Vituttaa tällainen hullujen sekopäiden sekoilu toisten  kustannuksella. Olen sietänyt tätä ihmistä ja antanut tukeni mutta alkaa luotto mennä totaalisesti. Lakkaan olemasta kiltti.

Paha olla ollut koko päivän. Syytän alkoholia mutta erään mielipide oli se, ettei yksin alkoholi ole syyllinen. Voi olla oikeassa. Toivoin  tunteita. Olen saanut niitä. Vääriä. Nopeita itkunpyrskähdyksiä, jotka loppuvat muutaman kyyneleen jälkeen kylmyyteen. Olen vihainen. Menetän hermoni, mutta en sitä juurikaan näytä. Vittunnuun, kun äiti puuttuu elämääni. Syytteleen ja pitää huonona. En saisi tehdä mitään ja jos en tee jotain saan  kuulla siitäkin. Voi tulla huutoa siitäkin että olen tehnyt jotain. Viimeksi tänään. Mä olen jumalauta aikuinen!!! Antakaa mun elää omaa elämääni. Puuttua voi jos on syytä ja tiedän syyn.  Äidin vanoharhaiset kuvitelmat kiduttaa mua ja pelkään pimahtavani joku päivä. Teen vielä jotain todella pahaa.