Peruin tämän päivän liikuntaryhmään menon. Sanoin nilkkani olevan kipeä. On se oikeastikin mutta ei niin kipeä, ettenkö olisi sinne voinut mennä. Hassua, että viestin lähettämisen jälkeen muljautin selkäni. Se oli kai jokin kosto..

Tiistain terapia ei ollut niin paha, koska olin lääkinnyt itseni melko hitaaksi. En edes muista, mistä ollaan puhuttu. En voi jatkaa näin. Eihän terapiasta ole mitään hyötyä, jos olen muistamattomassa tilassa. Ehkä vain pitäisi rohkeasti kohdata ja ottaa vastaan tulevat ahdistukset ja lukot. Käsitellä ne ja oppia elämään niiden kanssa, kunnes vahvistun ja ne katoaa. Toivon niiden katoavan..

Viikko on ollut väsynyt ja alakuloinen. En jaksa käydä suihkussa, enkä vaihtaa vaatteita. Postin hakeminenkin tuntuu tuskaiselta. Hyvä, että pääsee kävelemään kämpässä, tämän kaaoksen keskellä. Itsetuhoajatukset velloo ja suurenee.