..alkoi ahdistuksella. Pää on aivan sekaisin, enkä osaa olla normaali. Musiikkiterapiassa kävin hikoilemassa ja jännittämässä. Hienoa soitella, kun kädet hikoaa. Unohdin ottaa tarvittavaa ennen lähtöä. Selvisin silti ja oli kivaa. Kävinn myös heittämässä lääkärintodistukset paikkaan, josta maksetaan mun kuntouttava raha. Juteltiin hetki K:n kanssa ja kerroin syyskuun suunnitelmista. Kaksi viikkoa olen tässä vanhassa  paikassa.
Ihana olla kotona!

Päivän hassu asia. Isä on joutunut Facebookiin!! Pappa on alkanut nörtteillä. On saanut uuden koneen. Paremman. Leuhki sillä, kuinka hyvä on. Web-kamera ja kaikki. Juttelin juuri hänen kanssaan. "Kerropa miten minä pääsen pois tästä veispuukista."