Pohkeet on edelleen kipeät perjantain krampeista. Kertonee kunnon puutteesta? Laiskimus paskimus ei jaksa treenata..

Musiikkiterapia oli muuttanut ja uusi huono on hieman pettymys. Kovin on pieni se, mutta ollaanpa sitten tiiviinä lähekkäin. Kolmeen viikkoon en ole bassoon koskenutkaan, vaan ei siltä tuntunut. Sormet kohdillaan ehkä himan paremmin jopa kuin viimeksi. Annoin sormien vaellella, suuremmin mitenkään ajattelamatta mitä olen tekemässä. Hyvä sessio oli. Harmi vaan, että laulajallamme on vaikeuksia äänensä kanssa.

Kolmen tunnin vapaa-ajalla ennen psykoterapiaan menoa, kävin veljenpojan viime vuotisia istutuksia katsomassa ja kun kotona ei ollut kuin joku kaveri, kirjoitin viestiä pariskunnalla, kuinka voivat toimia jos haluavat koittaa, onnistuuko elvytys joillain kasveilla. Saatan saada nekkuun tai jopa päästä muka näyttämään, kuinka homma hoidetaan. Nooh. Jospa ne jotain ilmoittelevat..

Terapia oli mielenkiintoinen. Terppa halusi palata päivään, jolloin vedin illalla överit istunnon jälkeen. Hänen mielestään mun ahdistus oli sitä luokkaa, että dissosioin ja katosin.. Pyysi kertomaan, tuntoja silloisen terapian jälkeen. Sanoin, että mulla on todella huonot muistikuvat illasta. En juuri muista käyneeni alkossakaan. Omituista. "Sulla jäi se dissosiaatio päälle". Hmmm

Tänään oli lapsi äänessä. Mitä kokee, miltä tuntuu. Mitä haluaa ja ajattelee. Pelkoa, kunnioitusta, häpeää.