Uupumus! Ajatukset sekaisin. Tänään ensimmäistä kertaa pitkään aikaan oli ajatukset kuolemassa. Ei siinä mitään ihmeellistä mutta pelottavaa on se, että ajatukset meni niin pitkälle ja olin niin sisällä niissä. Hetken elin siinä maailmassa ja näin mitä olin tekemässä. Juttelin hoitajan kanssa. Se oli äärettömän vaikeaa. Pää punaisena kitisin mutta nyt mun olo on tukalampi, kun ennen keskustelua. Mietin tarvittavan ottamista mutta sekin on vaikeaa. Kertaakaan en ole tämän viikon aikana tarvittavaa pyytänyt, vaikka tilanteita sellaisen ottamiselle olisi ollut. En ole halunnut myöntää voivani  huonosti. Lääkevaihtoa ei tehty. Ylilääkäri sen kielsi. Myönnän sen olleen oikein, kun tarkistin tiedot kyseisestä lääkkeestä. Ei ole mulle sopiva.  Mutta voisiko joku toinen olla? Seroquel on laskettu puoleen ja hoitaja kysyi, tuntuuko musta että pärjään sen kanssa. Saatan pärjätäkin ainakin hetken. Jos vauhti kiihtyy voin nostaa annosta. Olen nukkunut hyvin, vaikka unen saannissa on kestänyt kauemmin.

Huomenna kotiudun. Se tuntuu hyvältä. Kolme vapaata ja sitten kouluun. Lauantaina on koulua ja viikonlopuksi voi jäädä asuntolaan. Ilmoitin jääväni  mutta nyt en ole ollenkaan varma haluanko jäädä. Haluan olla kotona. Yksin. Rauhassa. Ei olemassa.