Maanantaina oli kahden viikon tauon jälkeen musiikkiterapia. Jällleen oltiin O:n kanssa kahden. Terppa tunki naamani eteen mikrofonin ja käski laulaa. Yritin jotain kurjaa kakkosääntä piipitää ulkomuistista. Sinne päin...
Soitteloista ajoin suoraan isän luo viettää iltaa ja kotiin päästyäni, avasin pullon. Hehkuviiniä tällä kertaa. Leijona avuksi viinin loputtua. Valvoin vuorokauden, josta join puolet. Seuraavan vuorokauden sitten nukuin. Vielä tänäänkin tärräsin. Eilen aamulla soitti hoitaja. En vastannut. Yritin takaisin, oli varattua. Se hassu oli mennyt soittaa hädissään äidilleni. Oli löytönyt puhelimestaan viestin, josta huolestui. Kysyi monta kertaa, onko dosetissa kaikki tallella ja onko nirhuja, On tallella. Ei ole nirhuja. Nähdään huomenna. Olin yöllä jostain syystä taas avautunut. Muistan lähes tukehtuneeni itkuuni. Voi elämä!

Tänään pakotin itseni terapiaan. Olin melko hiljaa. Kerroin, että maanantaina olin ajaa maantiekaiteen päätyyn. Vahingossa tosin mutta ehdin ajatella, väistänkö ollenkaan. Väistin. Myöhemmin mietin, että ehkä olisi vaan auto mennyt paskaksi, ei muuta. "Onko sulla itsetuhoisia ajatuksi nyt?" "Ei mitään vaarallisia..".

En tiedä, kuinkapäin olisin. Olen siivoillut. Tiskit likoo ja pyykit pyörii koneessa. Tavoitteena olisi saada vielä tänään siivottua kissan paskat ja ruoat. Voisi jo olla aika.