Loistava päivä! Aamulla lähdin autolla tuiskuun ja pääsin ehjänä kaupungille. Mielenterveyskeskuksen ovet oli vielä lukossa. Odotellessani lakaisin portaat. Sisällä aloin heti hulinalla valmistaa aamupalaa. Kaksi ihmistä kysyi, olenko saanut jonkun uuden lääkkeen, kun muutos elossa on noin raju. En ole saanut ja huomenna loppuu kauan jauhamani Lyrica.

Ehdin ennen lounasta tehdä hienon hirvipehmoheijastimen. Ripustus puuttuu vielä. Jos sen saan huomenna tehtyä. Toimintaterppa sanoi muistavansa elävästi sanoneensa mulle viime kerralla, kolme vuotta sitten että "muut tekee mitä osaa, Padran tekee mitä haluaa". Näin se menee. Olen vain niin hemmetin taitava kaikessa :D Myöskin kovin vaatimaton. Ajattelin, että voisin antaa sen ihmiselle, josta tuli läheinen. Sain häneltä mielenkiintoisen CD:n. Täytyy muistaa vaan kuvata se ensin, jotta muistan,mitä olen tehnyt. Ei tiedä, jos vaikka innostun tekemään niitä myöhemmin kotonakin.

Iltapäivä meni squashia pelatessa. 1,5 tunnin hikihyppely teki todella hyvää. Voisin alkaa käydä jatkossakin pelaamassa, jos saisin kaverin. Nyt tuntuu käsissä ja selkä on jumissa. Huomenna voi tuntea tehneensä jotain. Sain muistiini, miten kivaa urheilu on.
Toivottavasti saan itseni aamulla sohvalta ylös. En kuitenkaan mene sänkyyn. Tt-harjoittelija taas muisti kysyä asiasta.

Pyykit koneessa, ruumis väsynyt, syöty ja tupakoitu on ja lumityötkin tehty etupihalla. Takaovea en edes uskalla avata.
Kello on vasta neljä. Tekisi niin kovin miele mennä jo nukkumaan. Tai edes lepuuttamaan itseään mutta pelkään sammuvani. Kuuntelen musiikkia ja yritän saada aikaa kulumaan. Huomenna hone!!