Tiistaina jo pelkäsin tulevaa keskiviikkoa, jolloin täyteen tuli jälleen yksi vuosi lisää pahimmasta itsemurhayrityksestäni. Muut yliannostukset siihen verrattuna on olleet vain leikkiä. Keskiviikkona on terapiassa tästä terapeutille kerroin, mutta muuten koko istaunto oli melkoisen hiljainen oman lukkiutumisen vuoksi. Kerroin asiosta, joilla olen suunnitellut hakevani puuttuvan osan oitsestäni. Terppa pohti, positiivista kokemuistani teholta ja epäili mun ehkä haluabani päästä sinne osaani hakeemaan, ettei tehohoito mua pelota. Missään vaiheessa en ole sanonut kokemuksen olleen millään tavalla miellyttävä tai positiivinen.

Illalla hain olutta. Loppuilta pimennossa. Myös seuraava aamu. Terapiaan menin pöhnässä ja vein terpalle kirjoituksen, jota keskiviikkona pyysi. Halusi pitää sen ja puhua siitä ensi viikolla, koska nyt ei kumpikaan pysty keskittymään. Oli syystä huolissaan ajokunnostani. Vituttaa olla tällainen tyhmä paska. Ajattelematon. Sanon etttä itselläni niin väliä, kunhan en muita tapa. JOs joku kuolee mun takia, en minäkään sen jälkeen kauaa elä. Se on varma. Taisin keskiviikkna kiskoa melkoisesti tarvittavia. Terapasta päästyäni. nukuin hetken. Heräsin ja olin aivan varma, että on torstaiaamu. Tyhmänä laitoin terpalle viestin, jossa kysyin, olinko ollut istunnossa. Myöhemmin alkanut palauta muistipätkiä.

Tänään nukuin  kolmeen iltapäiväivällä. Jospa nyt alkaa tasaantua