Jälleen monta epätoivon aamua tuon kissan takia. Pelkään oikeasti, että potkasen sitä tai heitän seinään. En tiedä, mitä mun pitäisi sille tehdä. Siitä luopuminen olisi vihoviimeinen ratkaisu, koska sen tänne adoptoidessa ystävällä oli kova luotto, että olisin kissalle hyvä ihminen ja se saa hyvän kodin. Olen siis nukkunut ruhtinaalliset viisi tuntia. Puoli viisi aamulla istuin vessassa pöntön päällä kauhomassa kissan paskaa ja itkin. Kävin tupakalla ja itkin. Vihaan tuota eläintä. Kostan, enkä anna sen nukkua nyt koko iltana.

Aamulla kävin hakemassa valmiiksi täytetyn dosettini. Olisin ottanut molemmat, mutta hoitaja haluaa mun menevän sinne ensi viikollakin, että voidaan jutella. MIksi se haluaa niin paljon jutella? Puhuttiin tänään jo kolme varttia ja myöhästyin musiikkiterapiasta. Aika erikoista, että se käyttäytyi kuin tunnettaisiin ja analysoi mua tuntematta. Näkis se väsymykseni ja huonon oloni. Ei ihan turha täti siis. En vain haluaisi kiintyä. Hiljalleen verkosto pienenee ja on pakko päästää ihmisistä irti. Sitten yhtäkkiä tulee tuollaisia, jotka haluaa jutella. Luulis sillä olevan parempaakin tekemistä. Mulle riittäisi, että jakaisin kahden viikon lääkkeet. Koneelta hän näki, jotta olisi suunnitteilla jonkilainen hoitoneuvottelu sen takia, kun haluan lääkkeet itselleni. Aikamme keskusteltuamme hoitaja tuli siihen tulokseen, että jatketaan näin. Tämä systeemi on toiminut ja on parasta jatkaa samalla tavalla..

Musiikkiterapiassa oli mun ja terpan lisäkis vain yksi. Saatiin me silti biisejä kuuluviin. Oli vaan hieman tylsää ja sekin kai vaikutti mun kelloon tuijottamiseeni, etten jaksanutpitää silmiäni auki. Nyt kello on vasta kolme. Miten saan taas koko illan kulumaan! Taidan ottaa pienen tainnutuksen ja mennä aikaisemmin nukkuu. Kissan heitän ulos jos herään se meuhkaamiseen keskellä yötä. Pienistä Ketistä ei ole mitään apua. Aivan paskaa tää nukkuminen.