Eilen kiduin selkäkivun kanssa, enkä mennyt töihin. Tänään koin ihmeparantumisen. Ei mitään kipuja. Heräsin  jopa pirteänä ja koko päivä meni hyvin ja iloisesti. J. oli kuolemaa tekemässä jo heti aamusta. Omituisesti mennyt ihan väärin päin. Mun pitäisi kitistä, kun ei jaksa herätä ja J:n piti mut väkisin repiä sängystä ylös. Melkein jouduin hänet raahaamaan aamulla töihin. Jälleen samaa työtä. Hiomista ja maalaamista. Kävin jopa lounaalla.
Pelottaa jo nyt, kuinka saan itseni hereille ensi viikolla, koska työt alkaa jo seitsemältä. Ja puoli neljään olisi jaksettava! Voi kammotus. Olen kai tottunut liian helppoon olemiseen. Asenteesta se voi myös olla kiinni. Täytyy alkaa psyykata itseään. Minä jaksan. Minä kestän. Minä onnistun. Olen hyvä. Kaunis. Paras. Ihana. Ylivertainen. Hups, nyt lähti lapasesta..