Aika laimea jumppa oli. Ei silti, ihan mukavaa.
Terapia taas oli jotenkin erikoinen. Selittelin taas tapetetista ja muurista mun ja seinän välillä, joka pitäisi hajoittaa ja siivota sen jätteet pois ennen, ku alkaa miettiä maalin väriä ja muuta.. Olen eksynyt hieman terapiassa, mutta tepan mielestä ollaa ihan polulla mutta kysyi, minne tahtoisin polun päättyvän. En tiennyt tarkkaa. En siis sanonut juuri  mitään. Sen mielestä myös muurissa on aukkoja, joista voi sen uuden seinän nähdä osittain. Tarkoittanee, että edistystä omassa ajatusmaailmassa ja ehkä joissain teoissakin on ollut?
Hän näkee mun olevan juuri minä niissä istunnoissa. Pidän hänestä. Vaikka on paljon hiljaa, se osaa lukea minuakin hiljaisuudessani ja omasta mielestäni sekavista julki tuomistani ajatuksistani. Pitkä tie vielä edessä. Olisi hienoa pysyä kohtuullisen tasapainoisena sama tie loppuun asti. Uskon kompastumisiin ja eksymisiin. Vääriin valintoihin risteyksissä.. Kaipa ne kuuluu asiaan ja löytää vielä takaisin omalle polulle, jonka päässä odottaa jotain hyvää. Hyvä minä. Parempi minä.

Joissain asioissa tavoittelen täydellisyyttä. etenkin sellaisissa, jotka ovat julkisia, kaikkien esillä alasti arvosteltavissa. Pienet asiat, vaikkakin sekaisinkin olevat, päänsisäiset ja konkreettisetkin jutut on ok, vaikka täydellistä järjestystä olisikaan. Hallitsen pienen täydellisen kaaokseni. En aina. En ehkä kovin useinkaan, mutta teen töitä, että opin sen varmasti.