Olen koko viikon ajatellut, mitä terapiassa on puhuttu. Vaivaa. odotan maanantaita, että pääsee jatkamaan. Mua kiusaa nämä puheet ja se, etten kykene katsomaan terapeuttia silmiin. Mikä ongelma siinä on?

Eilen olin keilaamassa. Oli kivaa, vaikkakin aika loppui kesken, kun juuri olin pääsemässä vaihtiin. Olen hieman hitaasti lämpeävä.. Toinen ohjaajista, joka on yläasteella ollut samalla luokalla, kyseli olenko pitänyt yhteyttä luokkakavereihin. Mulla oli tasan kaksi kaveria.. Molemmista kuuluu välillä.

Ottaa aika rajusti päähän oma oleminen. Tai olemattomuus. Tuo seinä huutaa tekijää mutta en saa itseäni siihen vireeseen, että voisin jotain sen hyväksi tehdä. En myöskään ole edelleenkään laittanut viestiä yhteen työpaikkaan. En ole uskaltanut. Tuntuu, ettei musta nyt ole mihinkään.