Lohduttavaa, että on viikonloppu. Torstai-iltana minua painostettiin päivystykseen ja keuhkokuvaan, koska vaivani voi olla spontaani ilmarinta. Itse diagnosoin keuhkoputkentulehduksen ja päätin olla menemättä päivystykseen nolaamaan itseäni. Perjantaina voin huonommin ja menin töihin. Vain, koska en halunnut lääkäriin. Pitkä ja tuskainen päivä, miten voit -kyselyiden jälkeen sittenkin loppui ajallaan ja pääsin kotiin. Koko illan kiskoin naamaani teetä, vitamiiporetta, särkylääkettä, tulehduskipulääkettä, astmalääkettä ja nenäsuihketta. Menin aikaisin peiton alle ja nukuin kohtuullisesti. Heräilin hoitamaan tukkoista nenääni. Tänään parempi vointi ja  sama lääkitys. Ei juuri yskitä, mutta silmäni ja nenäni vuotaa. Silmäni vuosi kyyneleitä kunnellessani erään biisi, enkä tiennyt itkinkö, vai oliko se taudista johtuvaa. Huomenna käyn lääkärissä, jos ei helpota niin paljoa, että voin kuvitella meneväni maanantaina töihin. Musiikkiterapia on peruttu, joten päivä on pitkä.

Työharjoitteluasia edistyy hitaasti. Ollaan ottamassa jälleen yhteyttä erääseen paikkaan ja sovitaan aloituksesta. Ei  mun tarvi ihan just aloittaa mutta jos nyt kuitenkin ennen syksyä. Hah! Olen rahaton ja pöydällä odottaa laskuja satojen eurojen edestä. En tiedä, milloin tulee tuet, enkä haluaisi jatkaa sossukierrettä. Hullua. En tiedä, kuinka niistä selviän. Laskuista. Voi elämä!