Olo vain pahenee. Pelottavinta on se, että nämä koko syksyn kestäneet ajatukset voimistuvat vain. Vuosi vaihtuu kohta. Mitä lähempänä se on, sitä voimakkaammin tunnen, ettei ensi vuotta ole. Jeesus, kun saisi voimaa ja rohkeutta edes puhua asiasta. Tukehdun omiin ajatuksiini.

Olen melko invalidi. Teen tärkeimmät, en muuta. En osaa edes täyttää matkakorvaushakemusta. Vaan mitä mä sillä..? Vähän nappia naamaan ja nukkumaan. En jaksa olla olemassa.