Sama hionta- ja maalaushomma jatkui vielä tänään. Me J:n kanssa jätettiin hyvästit koululle ja ensi maanantaina tarvotaan uuteen paikkaan. Eniten uudelta työpaikalta odotan saavani uuden takin huomioväreillä :D Toivottavasti saadaan omiksi. Harmitti T:n puolesta, että yksi opiskelijaporukka ollut auttamassa sitä mutta työn jälki oli kamalaa, kun katsottiin. Toivottavasti T:n ei tarvitse niitä korjata. Mainitsin asiasta yhdelle opettajalle mutta hän sanoi,, ettei voi mennä tälle toiselle opettajalle asiasta mussuttamaan. Sanoin, että minä menen sitten. No, en mennyt, kun en kyseistä miestä nähnyt.
Ihana olla taas kotona. Naapurin täti on leikannut MUN viinimarjapensaat!! Ei se mitään jos leikkaisi oikein mutta se vaan napsii sieltä täältä välittämättä, mitä tekee. Tuhoaa mun omaisuutta!

Keskiviikon jälkeen ollut melko hyvät olot. Nukun hyvin ja herään yllättävän hyvin. Tänään kävin hoitajalla jakamassa uudet lääkkeet. Surullinen hoitaja itkusti muutaman kyyneleen ja minä tästä säikähtäneenä en osannut sanoa mitään järkevää ja tilanteeseen sopivaa. Olin sitten hiljaa ja annoin hänen rauhassa olla.

Pitää siivota. Aloitan jo nyt ja jätän huomiseksi jotain. Tekee vain mieli touhuta.