Miksi en kirjoita asioita silloin, kun ne on mielessä? Myöhemmin ajatukset on niin hajanaisia ja sumeita, etten osaa niitä kasata kokonaisiksi. Hämmennyin jälleen terapiassa. Puhuin pääni sisällä vallitsevista ajatuksista. Minusta todella rikollisia ajatuksia, joista ei pitäisi edes puhua. Sairasta. Terapeutti käytti niistä sanaa fantasia. Välillä ajattelen toisen ihmisen kuolemaa. Kamalaa ajatella asiaa fantasiana. Myös oma seksuaalisuuteni oli puheenaihe. Noloa ja omituista. Terapeutti kysyi, onko  mulla ollut suhdetta naisen kanssa. Ei varsinaisesti. Ennemminkin läheinen ystävyyssuhde..
Pysäyttävää on myös se, että terapeutti avoimesti tavallaan iloitsee joistain sanomisistani. On hienoa ja mahtavaa, että sanon ääneen joitain asioita. Neljä kuukautta terapiaa takana. Mihinköhän tämä etenee? Huh!

Tapasin eilen lapsyydenystävän monen vuoden jälkeen. Oli kuin oltaisiin juuri tavattu. Neljä tuntia puhuttiin ja puhuttiin ja oltiin jälleen ne kaksi teiniä niin kuin joskus oltiin. Mahtavaa. Jäi hyvä olo. Yritän päästä loppukesästä käymään hänen luonaan.