Kuntoutusohjaaja ehkä ajattelee, että olen ihan pimee, jota olenkin mutta soitti tänään vastatakseen meiliini, jonka hänelle eilen laitoin. Alkoi itseänikin hävettää moiset ajatukset, kun hän sanoi miettineensä mun terapiantarpeen olevan koko ajan vaan suurempi. Ajatukset ei jätä mua rauhaan. Aioin puuduttaa itseni alkoholilla kykenemättä juomaan kolmatta olutpulloa tyhjäksi. Hyvä niin. Toisaalta se olikin vain ykköstä. Vahingossa ostin ja huomasin vasta juodessani ensimmäistä. Ajattelin että leikin tulevani humalaan siitä. sitten ajattelin, että tämä on aivan typerää ja jätin kolmannen pullon juomatta. Mieli on tuhoisa. Tunnen epäonnistuneeni elämässäni.  Olen tehnyt töitä tulevaisuuteni eteen mutta taannuin 7-vuotiaaksi elämää pelkääväksi lapseksi. Jokaista liikettä valvotaan ja tilaisuuden tullen paha käsi nappaa kiinni. Se on nöyryyttävää ja ahdistavaa. Aivot tekee kuperkeikan ja lyön kaiken vitsiksi. Vaikka sattuu. Koko ajan sattuu, vaikka nauran ja olen olevinani vitsikäs. Tärkeät aikuiset ei näe mitään. Opettaja kirjoittaa todistukseen "sinä olet kekseliäs oppilas". Sain koulun jouluevankeljumista pääosan. Kukaan tärkeä ihminen ei sitä nähnyt. Ihmiset, aikuiset, joihin pienen lapsen pitäisi luottaa, pettää kerta toisensa perään. Pieni ihminen antaa anteeksi, koska rakastaa.