Vaikka olen herännyt eilen aamulla puoli yhdeksän, ei aio haluta valvoa taas vuorokautta. Jos sen teen, menee taas joku 40 tunnin putki valvimista, koska pitää päivällä lähteä liikenteeseen. Kaveri siirrettiin eilen toiseen sairaalaan omalle kotikunnalle. Olisi tarkoitus käydä siellä  ja sitten ajella mökille, jonne mut lähes pakotettiin. Houkuteltiin. "Ota se läppäris mukaan niin voit tsätätä". Sitä ennen pitää käydä kaupassa käteen työnnetyn ostoslistan kanssa.

Eilen kävin terveyskeskuksessa sormeni kanssa. Jos valitin maanantaina tuskaa, se ei ollut mitään verrattuna tähän käyntiin. Hoitaja avasi siteen. Näky oli kamala! Tikit miten sattuu, haava auki ja mätivä. Lääkäri oli puoli tuntia kadoksissa, kunnes palasi osastolle ja kävi arvioimassa haavani. "Et sä tuolla kyllä töihin mene". "Onko se kipeä?" Ai onko?! Määräsi antibiootit ja viikon lisää saikkua. Hoitaja käski sängylle jo valmiiksi makuuasentoon, etten tuuperru kesken toimenpiteen. Hän aikoo nyt poistaa tikit.. Kaksi ensimmäistä hyvin kiinni ollutta lähti hyvin mutta teki kipeää. Kolmannen kohdalla sanoi, että nyt menen tänne kipeämmälle puolelle. "Todellakinnnn!" alan pitää melkoisessa arvossa sormiani. En ole uskonut tuollaisen tekevän oikeasti niin kipeää. Kolmas saatiin pois, minä jäykkänä täristen makaan ja näen pilkkuja. "Enää kaksi jäljellä" Mitä helvettiä! Olen koko ajan luullut, että tikkejä on  kolme! Nämä kaksi jäi paikoilleen. Hoitaja ei halunnut kiduttaa enempää, koska ei olisi saanut niitä irti saamatta nyrkistä. Katsotaan ensi maanantaina uudestaan. Jospa antibiootit on helpottanut tilannetta ja laskenut turvotusta. Nyt osa tikeistä on turvonneen lihan välissä ja koska kipua on jo valmiiksi, jätettiin ne paikoilleen. Uusi side ja kehoitus syödä särkylääkettä. Kunpa ne edes auttaisi. Eikö voisi saada jotain kestopuudutusta?
Koko päivänä en koskenut bassoon..

Iso väsymys oli päivällä. Horrostelin tunnin. Illalla otin antibiootin, Tenoxin, Temestan ja Propralin. Syke laski, tärinä ja ahdistus helpotti mutta piristyin. Ennen puoltayötä menin sänkyyn. Luin. Selasin tekstiviestejä. Olin. Yritin nukkua. Ei. Siinä meni pari tuntia, kunnes nousin. Nyt olen kolmatta tuntia yrittänyt viihdyttää itseäni häiritsemättä naapureita. Juuri nyt tekisi mieli imuroida ja soitella.
Ostin mökille grilli balkania. En ole aikoihin syönyt lihaa. Tosin eilen vähän kanaa. Avasin paketin, lämmitin kaksi makkaraa mikrossa ja testasin ensin salsaketchupilla, sitten majoneesilla, vaikka mulla ei ole käsitystäkään, miksi sitä mun jääkaapissa on. Sitten vielä molemmilla yhtäaikaa, joka oli ehkä se paras.. Maito on muuten yllättävän hyvää tänä yönä :D

Täytyy olla iloinen. Nyt ei satu mihinkään. Menen yrittämäänn nukkumista. Vi ses!