Sain eilen pahoittelevan viestin puhelimeeni, että tämän viikon terapiat on peruttu. Harmittaa. Toisaalta ensi viikolla voi olla enemmän asiaa..
Aamullä lähes unohdin sossun. Taistelin koneen ja tulostimen kanssa saadakseni tiliotteet. Vajaa puoli tuntia aikaa ja ehdin sittenkin, enkä ede myöhästynyt. Sain kahden kuun avustuksen. Saan maksettua vastikkeeni. Tammikuuss alupasin ottaa yhteyttä, jos tarvetta. Silloin ovat jo muttaneet täältä kylältä kaupunkiin. Ikävää. Joku mummo oli aamulla sossun kanslistille itkemässä, että tulee kauheasti matkaustamista, kun kaikki palvelut siiretään muualle. Niin se on.

Pientä hypomaaniostyyppistä meno ollut. Viikonloppuna tilasin tutulta uuden tietokoneen, jonka hän itse kasasi minulle. Laittoi maanantaina matkahuoltoon ja eilen se oli jo tullut perille. En muista, että oltaisiin sivuttu näytön lähettämisestäkin mutta sellainen myös mukana tuli. Ei onneksi pyydä lisämaksua siitä. Ei olisi olut edes tähän varaa, mutta niin kovin halusin uutta kobetta, kun vanhan kanssa lähtee järki. Nyt vaikeaa opetella suureen näyttöön ja uuteen näppikseen. Kirjoitan koko ajan väärin.

Iltaisin edelleen vaikeaa nukkumaanmenon kanssa. Yöt lyhentynyt. Enää ei riitä unta kellon ympäri. 4-7 tuntia maltan nukkua.