Opettaja kilahti mulle heti aamusta. Ajattelematta enempää, laitoin hirttosilmukan  kaulaani ja nostin narua. Otettiin naru pois. Hurjasti on energiaa ja siksipä melko tehokas olen ollut, vaikkakin turhankin tehokas välillä. Lapsettaa! Hävettää välillä, kun heilun ku kakarat. Aika kakara myönnän olevanikin mutta jotain rajaa. Kolmenkympinkriisiä taitaa pukata :O En tahdo aikuistua! Onko pakko? Hoitotaholta tullut kehoitus aikuistua mutta jos en koe olevani aikuinen mutta osaan ajoittain käyttäytyä niin, kelpaako se? Päiväosaston loppuarviossa luki: "Loman aikana selvää aikuistumista tapahtunut."

Nyt tekisi mieli juoda. En voi. Antabukset otettu ja huomenna on muistettava heti aamusta käydä ne hakemassa toisesta paikassa, koska Terkka on pois. Muistamuistamuista..! No, kai ne soittaa perään jos unohdan. Kuinkahan nukun ensi yön? Viime yön unet oli melko kevyet ja pirteänä pomppasin ylös ennen kellon soittoa.

Unohdin, että oltiin sovittu viime viikolla huomiseksi aika kuntoutusohjaajan kanssa. Olen vain odottanut sen soittoa mutta tänään soitin sille ja selvisi tuo varaus. Mietin, kuinka järjestelen menoni, kun koulu ei lopukaan silloin, kun olisin lähdössä. Ko sanoi, että pitää miettiä kumpi on tärkeämpää. Tapaaminen vai tuo tunti, jossa puhe valinnaisista. Selvitin asiaa Opettajan kanssa ja hänestä tärkeää mennä tapaamiseen ja tuo tunti ei  minua koskisikaan, kun asiat siltä osin selvät. Sovittiin sitten Ko:n kanssa liukuva aika 13-13.30. Meinasi jo tuosta tulla mieleen, ettei se olisikaan ehkä halunnut mua tavata. Ehkä se olisi halunnut perua koko jutun ja tehdä jotain muuta? Menen nyt kuitenkin kiusallanikin, vaikka ei mulla taida oikein mitään asiaa olla. Asiaa tulee jos vauhti jatkuu vielä huomennakin. Olisipa Nukkusen Masa armollinen ja viskaisi tupla-annoksen nukkuhiekka mun silmille. Tehosteena voin ottaa nukkunapin  sekaan.