Viime yön kahvittelun jälkeen sain unta joskus viiden jälkeen. Ennen seitsemää nousin jälleen pirteänä. Siitä huolimatta päivä on ollut kurja ja ahdistava. Kiukuttelin terveydenhoitajalle ja ilmoitin opettejalle, etten aio heilua lapion kanssa ulkona. Nyt ei sitten tarvitse heilua koko viikolla. Ehkä saan tehtyä jotain muuta. Ihan kyllä muutaman lauseen sain aikaiseksi aineeseen. Tomaatin tarina! Voiko  hölmömpää aihetta olla?! Ehkä voi. Nyt tuo tuntuu tympeältä. Tympeä taitaa tulla koko tarinasta.

Vaikka kieltäydyin ulkotöistä, pompin illalla tanssiharjoituksissa. Jotain lasagnea se oli..? Nyt tunnen sen keuhkoissani. Yritin kuitenkin liikehtiä hillitysti. Niin kuin sen tämän ruhon kanssa mahdollista on. No, nyt olen yksin ja helpottunut siitä. Koko päivän on taas joku ollut tökkimässä, pörröttämässä päätä tai roikkumassa käsivarresta. Välillä nuo ihmiset ovat hyvinkin hellyyttäviä tapauksia mutta ajoittain mun luonnottoman pitkä pinna meinaa kiristyä. Hillitsen ja hallitsen itseni aina.

Mieli on paha. Ajatukset on pahoja. Teot olisivat pahoja. Olisivat. Vielä ne eivät ole olleet.. Haluan piiloutua. Kaivautua. Hautautua. TaoTao...
Jotenkin olen vain niin vihainen ja ärtynyt. Syytä en tiedä mutta raivoan hiljaa sisään päin. Kukaan ei saa nähdä sitä. Tahdon pois.