Pahat on ahdistukset. Diapam tuntuu olevan karkkia verrattuna Temestaan. Otan jopa Tenoxeja päivällä huonoon ja kestämättömään oloon. Ei apua. Kunhan pääsen Lyricasta eroon, aion pyytää Temestat takaisin. En pysty muuten olemaan. Kotona en apunappia juurikaan ota. Tänään kiskaisin pienen pullon viinaa..

Kirjoitin hoitajalle kirjeen, jota jouduin joissain kohdin selventämään mutta en tiedä mitä siitä ajatteli. En ryhmissä, edes pienryhmissä voi alkaa kaikkea vuodattamaan ja juuri ne asiat painaa ja ahdistaa. Eilen kuulin asiasta, joka oli todellinen pommi, vaikkakaan ei niin suuri yllätys. Taas yksi luopuminen yhdestä ihmisestä. Ihmisestä, jolle olen voinut lähes kaikesta puhua. Jota olen nähnyt viisi vuotta lähes viikottain.

Tänään annoin kirjoittamani tekstin luettavaksi päiväosaston hoitajalle. En tiedä, pystyinkö selkeästi ilmaisemaan ajtukseni ja pelkoni. Halusi pitää tekstin. En vaan kestä, etten voi puhua asioista. Niin paljon sellaista, joista on kielletty puhumasta. Miksi mun pitää pitää asioita sisäläni? Miksi en saa puhua asioista, jotka minua vaivaa? Toki valikoin, kenelle puhun. En tiedä saanko valita. Yritän..