Helvetti, kun jännittää! En tajua, miksi piti nousta näin aikaisin, kun lähtö juhlapaikalle on vasta puolen yhdeksän aikaan. Olen jo melko valmis. Yöllä en saanut nukuttua, mutta herätyksen soidessa kuudelta, olisi uni maistunut oikeinkin hyvin. Tärinää.. Sitä on lääkitty, vaan pelkään sekoavani, kun on todistustenjaon aika. En kai kuitenkaan. Kuviohan on tuttu, kun sitä harjoiteltiin.

Sain ajatuksen. Äiti skitsoili mulle juomisesta ja sekoiluista. Oli tehnyt hienoja johtopäätöksiä uniensa perusteella. Aion ostaa skumppapullon ja kutua sen mun luo illalla sitä yhdessä nauttimaan. Ehkä voitaisiin grillata. Olisi se äidillekin mukavaa. Saa olla valmistuneen tyttärensä kanssa. Kun en halunnut juhlia, se ehkä loukkaantui, kun kielsin kaiken. Tämän voisin tehdä. Jos hän vaan haluaa.

Pitäisi vielä viedä loppuja tavaroita autoon. Auto parka. Kämppiksenkin tavarat on sinne sullottuna.
Haikeeta!! Epätodellista. Kohta se on totta..