Olo on jotenkin epätodellinen. Viime yönä heräsin kovaan ääneen kuin joku olisi lyönyt kolme kertaa oveen. Heräsin, pelkäsin ja sydän hakkasi. Joskus herään kilahdukseen. Ääni on niin kova, että sattuu, vaikka se ei ole todellinen. Eilen oli pahin krapula vuosiin. Hoitokoira haettiin illalla. Siitäkin jäi jotenkin tyhjä olo. Nyt kuvittelen, että täällä on joku  mun seurana. Välillä tuntuu aivan siltä.

Aamulla kävin musiikkiterapiassa. Laulajakin oli paikalla. Terppa käski harjoitella joitain uusia biisejä ukulelellä. Nyt olen päivän harjoitellut Metallican Nothing else mattersiä. Ei vaikea mutta jotkin vaihdot tuottaa tuskaa, kun kaikki soinnut ei ole muistissa. Nyt neon, pitää saada vaan aivoista käsky sormiin.

Odottelen veljenpoikaa pikavisiitille.