Aamulla soitin eläinlääkärille aikaa kissan kastroimiseen. Perjantaiaamuna olisi se hetki. Täytyy muistaa pitää katti ravinnotta. Toivon Kelan rahojen tulevan ennen, ettei tarvitse Visaa vingutella. Leikkaus maksaa 120€!

Sossussa kävin myös. En muista, mitä täti selitteli, mutta sain pienesti rahaa yhtiövastikkeeseen. Ensimmäistä kertaa hän kysyi, voiko olla muutenkin avuksi. Aina keskitytään vain rahaan ja unohdetaan ihmisen muut tarpeet, apua johonkin muuhun asiaan. Kiva, että kysyi, en tarvitse häntä muuhun. Saan apuni muualta. Maksusitoumuksen vein apteekkiin ja ilmoitin hoitajelle asiasta, että muistaa lääkkeitäni ostaessaan pyytää laskun laittamaan sinne. Joka tapauksessa mulle tulee kuunvaihteessa apteekista kirje, jossa on ostokset nolla,  mutta se paperi kuitenkin maksaa 2,20€..

Päivällä olen ollut kovin ahdistunut. Otin 200 mg Seroa ja sahasin hyllystä jalat lyhyemmiksi. Sain siitä lisää hyllytilaa makuuhuoneeseen. Pienen järjestelyn jälkeen jäi väsymys. Vain silmiä väsyttää. Touhuta voisin jotain vielä. Ajattelin Alkoa. Se jäi ajatukseksi. Jos huomenna sitten...

Yllätin jälleen oman kissani tuijottelemassa kollia keittiön ikkunassa. Kolli ulkona ikkunalaudalla tuijotti takaisin. Hoitaja K. puuskutti, kuinka helppoa se on kissoilla. Kolli tulee ikkunan taakse mouruamaan ja se kelpaa pienen sähinän jälkeen seksikumppaniksi, koska muita ottajia ei ole. Onneksi tuo on ainoa. Saan olla sit potkimassa terassilla kauemmaksi, jottai pystyn kulkemaan ovesta ulos ja sisään sen livahtamatta ahdistelemaan Kattiani.

Tjooh.. Mitähän sitten?