Mukavan tasaisen viikonlopun jälkeen heräsin vihaiseen maanantaiaamuun. Taas kaikki vitutti ja sai raivon pintaan. Lähdin musiikkiterapiaan, vaikka se oli peruttu. Ilmoituksen tästä luin puhelimesta vasta, kun olin melkein perillä. Takaisin tulosuuntaan siis ja töihin. Töissä oli mukavaa, koska paikalla oli vähän ihmisiä, osan ollessa talvilomalla. Silti päivä tuntui pitkältä. Ennen päiväni päättymistä valmentaja haki minut keskustelemaan. Seurasin häntä huoneeseensa ja sain oltua rauhallinen ehkä vartin ja ihmettelin kuivaa suutani, jonka jälkeen sain niin voimakkaan ahdistuskohtauksen, että luulin tukehtuvani. Kurkkua puristi. En muista montaa kertaa tuollaista olevan. Noin puoli tuntia keräilin itseäni valmentajan puhuessa rauhallisesti ja muistuttaen hengittää. Lopulta palasin itseeni. Join kahvit ja lähdin kotiin. Oloni helpotti niin paljon, että tunsin mielen olevan jotenkin kirkas ja kaikki aistit herkkinä. Tunnin päästä olin niin väsynyt, että oli pakko ottaa lepoa. Nyt tietysti alan pelätä näitä keskusteluja.