Olipa pitkä viikonloppu. Olenko muka niin tottunut työläisenä oloon, että tuntuu omituiselta olla neljä päivää kotona. Tarkalleen ottaen kyllä viisi päivää. Hurjat kaksi päivää viihdyin tällä viikolla töissä. Nyt on hiemanhulikaierroksia. Otin iltalääkkeet ja odotan rauhoitusta, jotta pääsee nukkumaan. Aamulla musiikkiterapiaan. Jei! Olisi pitänyt löytää joku uusi biisi mutta en ole saanut aikaiseksi. En ole soittanutkaan juuri.

Äiti kiukutteli jälleen. Soitti puolenpäivän aikaan ja kysyi mun päivän suunnitelmia. Sanoin meneväni ystäväni luo kaupunkiin. "Taasko se ämmä alkaa käyttää sua hyväkseen?" Mitä vittua!? Kysyin, onko muuta asiaa. "On. Mulla on niin tylsää, että olisin halunnut lähteä jonnekin ajelemaan. Eikö sulla ole koskaan tylsää?" Ei ole. "Niin ku sulla on se tietokone." Joopa joo.. Hetken päästä soitti uudelleen. Äänessä raivoa. "Jos ensi viikonloppuna se haluaa sun autoa, niin MÄ tarvitsen sitä..." Löin luurin korvaansa. En kestä. Se ihmettelee, mistä saisin kavereita. Nykyiset kaverini eivät hänelle kelpaa. Aina on joku vika. Mä itse otin yhteyttä tuohon ystävään ja omasta halustani tahdoin häntä tavata. Myöhemmin, ollessani vielä kylässä, puhelin soi kolme kertaa. Äiti on taas suunnitellut mun selän takana. Oli saanut ahvenia, joita ei itse kaikkia pysty pitämään. Oli luvannut kaverilleen niitä. Lupasin antaa kyydin, kun kotiudun. Yhtäkkiä olikin kiire, kun tämä kaverinsa tarvitsi kalat pian.. Voi elämä! En minä ole vastuussa äitini kavereiden kaloista!! Miksi en saa olla rauhassa ja elää elämääni itse, ilman että joku vanha nainen ohjailee koko ajan? Mun puolesta saa pitää auton koko ensi viikonlopun. Itselläni on muita suunnitelmia.

Ystävän kanssa oli mukavaa. Käytiin kiinalaisessa ja sain ähkyn. Hänen luonaan hän keitti oikeat kunnon pannukahvit! Ihanaa! Lähtiessäni sain pusun..