Tämä viikko kestää ikuisuuden. On vasta torstai, vaikka minusta aikaa on mennyt enemmän. Eilen minulle kerrottiin kaverin kuolemasta. Vieläkin pää sumussa mietin, voiko olla edes todellista. Todellista se on. Tämä kuolema  ei yllättänyt mutta tuntuu todella pahalta. Viime viikolla juttelin Hänen kanssaan ja  kerroin sadun, kun pyysi. Sanoi mun olevan terveempi kuin oli luullut. Tajusin hänen olleen jotenkin erilainen, tyyni. Rauhallinen. Kuin olisi jo silloin päättänyt ja tiennyt kohtalonsa. En tiedä, saiko tehtyä keskeneräiset työnsä, joista puhui. Olen iloinen, että sain tuntea.