Taas on maanantai. Se maanantai, jota en todellakaan ole odottanut. Viimeinen musiikkiterapia tälle vuodelle ja tuon terpan kanssa. Haikeaa ja surullista. Soitot meni mainiosti ja hetken juttelin terpan kanssa, kun muut olivat jo lähteneet. Tulee ikävä, mutta toipua pitää. Tammikuussa alkaa sairaalan oman terpan kanssa bändihommat. Ryhmää ei lopetettu onneksi. Voi olla, että saadaan lisää porukkaa. Rumpali olisi toivottu. Kymmenes tammikuuta voi ottaa yhteyttää ja kysellä enemmän.. Annoin pienen lahjan. Basso-nallen, kirjeen kera. "Arvostan tätä todella", sanoi, vaikka ei ollut rasiaa edes avannut.

Nyt juon valkkaria. "otitko Antabukset?" "Joo, otin otin.." Niinpä. Valkkarin kosto; päätä särkee. Särki jo aamulla. Pariin viikkoon en ole syönyt kunnolla ja aamulla en mitään. En tiedä johtuuko lääkkeistä, vai onko vaan taas tällainen kausi? Kestää hetken ja kohta syön taas kaiken, minkä käsiini saan. Prkl! Ainakaan en halua takaisin jo menetettyjä kiloja.
Päikkylässä viimeisenä aamuna tuli kahvit nenästä. Sen jälkeen sitä on tapahtunut usein. Kummallista. Liian hätäinen kahvin juoja?