Töissä havahduin ahdistukseen. Kerroin palaverissa asiasta valmentajalle, joka pyysi käymään luonaan myöhemmin. Pomo tuli iloisena vastaan mennessäni työhalliin. "Päivää!" "Mitä kuuluu?" Sanoin voivani huonosti. "Aaaai?" Työt sujuivat hyvin. Kävin valmentajan luona. Kerroin olevani kyllästynyt elämiseeni. Ahdistuspaniikit syö elämänhaluani ja mielessä pyörii itsetuhoisia ajatuksia. "Onko sulla itsemurha-ajatuksia?" Ei ole. Kyllä on. Kiellän. En halua puhua. Hän pohti, onko sittenkään vielä aika lähteä työharjoitteluun. Itselläni on hinku päästä tekemään sitä mihin olen koulutuksen saanut ja josta pidän. Ylipitkät päivät pelottaa. En voi tehdä yli 12 tuntisia päiviä. Paras on valita paikka, joka on lähellä ja josta voin poistua mm. terapiaan. Hän kai soittelee paikkoihin ja kertoo rehellisesti mun tapaukseni ja ehdot. Käski puhua terapeutille. En tiedä, saanko suutani auki. Tunsin kohtauksen tulevan. Valmentaja huomasin tämän. Se oli nopea yritys ahdistukselta, koska melko pian vetäytyi takaisin kaulalta vatsaan. Erikoinen tunne. Kuin imu..
Kahvilla eräs mies tuli pöytääni ja alkoi avautua. Ihmeissäni häntä kuuntelin ja yritin sanoa jotain järkevää. En tiedä, miksi hän niin teki mutta ei se pahakaan asia ollut. Hämmentävää vain.
Ostin smoothieainekset. Jos kohta saisin itseni keittiöön. Olen hetken musisoinut ja kironnut, kun ei asiat toimi. Bassopiuhan vahvistimessa kiinni oleva plugi on vääntynyt! Kauheaa!
Kuulin hyvän iltarukouksen: levolle lasken luitani, suojele sänkypuitani, jos potta yöllä kaatuisi, varjele etten hukkuisi....
Illan biisi:
Kommentit