Päivityksen aika. Sairausloma loppui viime perjantaina ja nyt olen toista viikkoa flunssassa ja röhinäräkäyskätaudissa. Outoa se, että olen yhtä kauan ollut alilämpöinen. mittarissa ei ole vikaa, koska olen kokeillut toistakin, joka näyttää samaa. Voxran aloituksen jälkeen olen ollut aktiivisempi ja jotenkin sekava, Omituisia tuntemuksia ja pientä hypomaanista oloa. Tänään heräsin päiväunilta siihen, kun peittoni yritti kuristaa ja raiskata minut! Järjetöntä! Se oli niin elävä. Muutenkin nukun levottomasti ja herään aamuisin peitot, lakana ja patjakin solmussa. Johtunee tuosta yöllisestä elämöinnistä, että olen iltapäivisin niin väsynyt, että on nukuttava hetki, ellen ole jossain liikenteessä.

Viikonloppuna juhlin kahtena iltana. Tyhmyyksissäni olin laittanut viestiä miehelle, jolle aikaisemmin kerroin, etten ole kiinnostunut suhteesta. Nyt hän on yrittänyt soittaa ja jättänyt vastaajaan viestiä, että pidetään yhteyttä ja hän on ollut liian innokas. Mun täytyy jotenkin vielä vähän toipua. Erään toisen miehen kanssa on sovittavia asioita, jotka täytyy hoitaa, jotta asia etenisi. Nyt en anna hänen luikkia pakoon tilannetta. Viime viikolla vahingossa aloin puhua asiasta terpeutille ja puhua läpätin asiaa, josta ei olisi ollut sopivaa puhua. Aloitin vain vedin sanomani takaisin. Asia jäi siihen. Puhuin paljon. En muista mitä. Ihan tämän päivän asiaa kuitenkin.

Työkkärin kuntoutusneuvoja sanoi, ettei hätäillä, vaan annetaan mun olon ensin tasaantua. Musta tuntuu, ettei  niin käy koskaan. Ensi kuussa on työnhaun uusimispäivä ja aletaan ehkä katsoa jotain henkilökohtaista ohajusta, en tiedä mitä se on.

Tulevana viikonlopuna menen Kajaaniin katsomaan ystävän vauvaa. Samalla adoptoin heidän kissansa, joka sekosi perheessä tapahtuvista muutoksista. toivottavasti kattimus tokenee, eikä sekoa muutosta enempää. Itse sekosin ja ostin läjän vauvanvaatteita.. Ja kissalle joitain tarvikkeita. kantokopan ja valjaat vielä haen.

Olen koukussa pariin peliin Facebookissa. Täytyy nyt katsoa, joko olen saanut elämäni takaisin.