Kävelin juuri osaston käytävällä tunnin ja vartin. Se tuntuu hyvältä. Musiikit korvissa tuntuu, kuin katoaisi jonnekin ja välillä on ihan transsissa, eikä huomaa enää ympäristössä tapahtuvia asioita. Musiikitkin menee usein ohi, kun ajatukset valtaa koko mielen. Noloa on se, että voi kadottaa itsensä jonnekin niin pahasti, että alkaa elää sitä ajatuksen maailmaa ja vastailee omiin kysymyksiinsä ääneen ja nauraa siihen vielä päälle. Huono puoli  on tärinä, joka tulee kun yrittää rauhoittua paikoilleen. Lopetin ravaamisen iltapalaan.

Yksi asia jäi mieleen. Kummastelin, kuinka ihminen voi tupakoidessaan vetää savua keuhkoihin? Jos ilmassa on savua, ei sitä voi hengittää. Mystistä. Johtuuko se siitä, että tupakansavu hengitetään hallitusti ja se tulee ensin suuhun, josta sitten rauhassa kiskaistaan keuhkoihin? Ja onko sen koostumus jotenkin erilainen?

Potilastoveri himoitsi mun housuja! Pyysi toista istumaan mun päälle ja pitää käsistä kiinni niinhän repii multa housut jalasta. Näin ei  koskaan käynyt vaan sain pitää housuni.