Taas on perjantai. Työstä ei  mitään tietoa. Sienimetsästä olen rahaa hakenut. Ajankuluksi mukavaa kameran kanssa etsiä sienien lisäksi hauskaa kuvattavaakin. Parin tunnin uurastus tuotti 21 euroa. Toki puoliski äidin kanssa.

Eilen kävin päälääkärillä. Valitin Lyricasta ja annoin pitkän listan epämiellyttäviä oireita, toivon hänen vaihtavan sen toiseen. Teki niin kun mulle usein käy tässä tilanteessa. Nosti annosta! Seroa  nostettiin myös ja Temesta vaihdettiin Diapamiin. Kysyi, olenko käynyt A-klinikalla. En ole kevään jälkeen käynyt ja sanoin tiiviiden sessioiden pienessä huoneessa on ahdistavan. Ehdotti A-klinikan runoryhmää! Minähän en mihinkään ryhmään mene! "Käythän sä musiikkiryhmässäkin. Sun pitää harjoitella siedätystä ahdistavissa tilanteissa." Minusta musiikkiryhmä on eri asia. Meitä ei ole montaa, eikä siellä juurikaan tarvi puhua. Voi unohtaa ympäristön soittaessa. "Sä nyt vaan olet tuollanen, joka ahdistuu ympäröivästä maailmasta. Oikeasta elämästä. Et voi lopun elämääsi paeta musiikin taakse." Sanoin,  tekeväni sen mielelläni, johon sain vastauksen, että hänkin mielellään jäisi kotiin ja lukisi "rompskuja" kaiket päivät, mutta niin vain ei voi tehdä. Miksi ei voisi?