Tunsin tänään olevani surkea terapiassa. Kerroin, etten muista viime istunnosta juuri  mitään. Terapeutti hieman valoitti. Äsken luin päiväkirjasta,  mitä silloin olin kirjoittanut. Huomenna menen kyllä ilman tainnutusta istuntoon. Tapahtui mitä tahansa.  Terapeutti sanoi pitävänsä yksinpuhelua, kun asiat ei päähäni jää. Toisaalta, myös kova jännityskin estää asioiden mieleen jäämisen. Turhauttaa.

Pohdittiin, onko mulla lainkaan 2-suuntaisuutta. Olenkin rajatilainen tunne-elämältään epävakaa ahdistuja. Minun pitää siedättää itseäni ja oppia olemaan sosiaalisissa tilanteissa. Nyt siihen on m ahdollisuus, jos sinne työpajalle menen. Siten löytyy purettavaa oman mielen sopukoista. Siedätystä ja tunteiden purkua. Kuulostaa kyllä kauhealle. Yritän ottaa tämän nyt vakavasti.
 

Taskussani oli tänään valokuva jossa jouluna hiihdän uusilla suksilla olohoneessa. Ollaan paljon puhuttu niistä suksista ja olisin halunnut näyttää ne terapeutille. En saanut sitä tehtyä. Ehkä huomenna. Yritän olla enemmän läsnä istunnossa.

Eilen kävin työkkärissä. Kunt.ohjaaja oli mukana. Maanantain lääkecoctailit huurusti tajuntaani vielä, ja ohjaaja sen huomasi. Työkkärin täti kertoi kirjoittaneensa koneellensa mun olevan mukava nuori nainen, enkä ole ollut lääkehuurussa. Katsoin ohjaajaan. Joopa joo..  Eikö täti todellakaan huomannut mun olevan aivan soosissa. Kielikään ei taipunut.
No, jokatapauksessa en kuulemma ole työkykyinen. Huomenna menenkin tutustumaan työpajaan, jossa tehdään alihankintatöitä; puu-, metalli-, ompelu- ja kokoamistöitä. Lääkäri puolsi asiaa,  mutta hän kirjoittaa B-lausunnon vasta marraskuussa, jolloin mulla on hänelle aika.