Jotenkin tuntunut päivä pitkältä mutta ei ollenkaan huonolla tavalla. Olen jutellut ihmisten kanssa, virtuaalisesti tosin, mutta edes jotain sosiaalista toimintaa kuitenkin. Sämpylät on kohoamassa. Taikina ei jostain syystä kohonnut juurikaan. Saa nyt taas nähdä, mitä noista tulee. Ensi viikonloppuna lupasin leipoa puolukkasuklaa -kakun erään henkilön syntymäpäivän kunniaksi. Hän asuu satojen kilometrien päässä, eli vain minä lihon, kun sen yksin syön. Paino on pudonnut kolme kiloa..

Uusi lääke ei kai tunnu miltään. Ettei siis ole kummempia sivuoireita. Kierrokset on olleet nousussa jo viikon, eli sekään ei johdu lääkkeestä. Välillä tuntuu kurjalta, kun elämä pyörii niin paljon lääkkeiden ympärillä.  Silloin ajattelee, että voisi lopettaa kaiken. Jotenkin ottaa vieläkin päähän jotkin lääkärin kommentit. Sen mielestä ei ole hyvä, jos otan yhteyttä A-klinikan terppaan ja varaan ajan. Terppa kuitenkin lähettänyt välikäden kautta terveisiä, että on olemassa jos tarvin. Kaupassa en ole käynyt aikoihin. Tekee kyllä mieli kipata vähän ilolientä välillä. Huomenna on ohjelmaa ja kun olen liikenteessä, voin käydä  kaupassa...

Koti on kaaoksen vallassa. Pääsisiköhänn sen verran ulos, että saisi vietyä nuo viisi roskapussia ja pussillisen lehtiä pois? En tiedä. En taida. Jos aamulla veisi osan. Jos muistaa. Ei noita unohtaakaan oikein voi, kun keittiöön ei pääse hyppimättä niiden yli. JOkohan uuni olisi valmis..?