Musta tuntuu, ettei mua ymmärretä nyt yhtään tän mun asian kanssa. Tunnetta, joka vie oman tietoisuuden itsestään, jolloin en tunne kuuluvani siihen hetkeen tai mihinkään. Ja uskotaanko mua edes? Tulee tunne, että ei kuuluisi edes ajatella, että jotain kummaa jäi jäljelle siitä, että selvisin kuolemalta. Jotain uutta jäi jäljelle ja jotain vanhaa jäi sinne, pois. Asiat ei ole ihan oiken mutta en osaa sanoa, kuinka niiden kuuluisi olla. Tämä asia vaivaa mua todella. Ja kysymys, luotetaanko minuun? Uskooko ihmiset näihin mun kummiin selityksiin. Enkö vain osaa järkevästi asiaani esittää vai mikä sitten. Suututtaa!! Välillä kiehun niin,että pelkään hajoittavani ensimmäiset tavarat mitkä käsiini saan, heittällä ne seinään. En halua puhelintani siihen uhrata.

Hoitaja M soitti illalla ja hiljaisten hetkien välissä puheltiin asioita. Näistäkin. Hän ei usko sielu-asioihin ku puhdittiin jos mun sielu jäi sinne teholle. Tämä oli toisen hoitajan kysymys mulle. En mäkään käytännössä usko siihen mutta jotain kain on ihmisen sisällä ja kun kuori kuolee, se jokin, vaikkapa sielu, jatkaa ´matkaansa jonnekin. Mun tapauksessa kuori jäi mutta unohti ottaa sielun mukaansa. Mä voin vatvoa ja pyöritellä tätä asiaa loputtomiin mutta olisi päästävä jonnekin syvemmälle. M kysyi, miten sen sielun saa haettua takaisin itselleen. Vastasin, että mun tarvii taas toistaa teko, joka sai sielun jäämään sinne, jos se vaikka mua odottelisi siellä. En pidä tuota ihan hyvänä keinona ja siinäon taas riskinsä kadottaa loputkin minusta. kuorikin katoaa..  kaikki. No, jatketaan huomisessa puhelussa.

Päivä ollut kelpo paskan aamun jälkeen. Pääsin terkan kautta tunneille huoltamaan ruohonleikkuria. Unohdin mennä iltapäivän tunneille, vaikka mulla on lupa olla pois niin kyllä voin mennä jos vointi on hyvä. Sain käytyä jopa kaupassa ja kävin luokkakaverilla kylässä ja tuliaisiksi vein mun vanhan tietokoneen, joka lojun vuosia kotona ja sunnuntaista asti autossa pakkasessa. Tänään ei ole ahdistanut. Nyt vasta illalla otin tarvittavaa, kun puhelun aikana alkoi kunnon fyysinen  tärinä ja hampaiden kalina. Juhtunee jännityksestä ja väsymyksestä. Jännitys tosin alkoi paljon ennen puhelua. Ihan järjetöntä jännittää ihmisen puhelua, jonka kanssa kuitenkin on paljon kasvokkain puhunut. Puhelin on vain niin sellainen kammotusmörkö. Naamatusten hiljaiset hetket ei niin paljoa haittaa, kuin puhelimessa, kun toista ei näe.

Kropassa on tunne, että olisin tehnyt jotain töitä. Kiva tunne ja kiva asia on myös väsymys, joka nyt alkaa pieniä silmiä painaa,

Silmät menee väkisin kiinni. Luovutan.