Hyvä vai paha? Päivän terapeuttiset keskustelut unistani. Rakastumisesta ja rakastumisen kohteen katoamisesta. Viime yönä tapoin ihmisen. Nuoren naisen. Oliko hän minä nyt, vai pieni minä aikuisen ruumiissa? Terapeutti ehdotti, että se olisi voinut olla hänkin. En uskonut siihen. En ainakaan ymmärrä, miksi haluan tappaa terapeuttini. Toisaalta, tytön kuolema oli vahinko. Minusta en häntä tahallaan kuoliaaksi rusentanut. Haluanko tappaa pienen minän, vai pelkäänkö hänen katoavan. On mennyt pitkä aika, että on ollut hiljaa ja unohduksissa. Toivonko hänen voittavan taistelunsa, jotta hänet voidaan jättää rauhaan ja elämään turvallista lapsuuttaan. Toivon tietysti. Kuolema on vertauskuva menneen rauhaan jättämisestä ja uuden tämän päivän ja tulevaisuuden aloittamisesta.
Jos tyttö oli minä nyt, kuka olin, kun hänet tapoin? Oliko kuollut tyttö joku osa minun sisällä, jonka toivon kuolevan? Ehkä sen ahdistuneen ja traumoihinsa jumiintuneen ihmisotuksen? Kuollut tyttö kuvasti traumoja, jotka vapautin murskattuani tytön pään? Tarkoittaako tämä sitten sitä, että alan olla valmis syvempään pääni sisällön tonkimiseen ja asioiden purkamiseen?
Paljon kysymysmerkkejä. En tiedä, onko kaikkiin vastausta ja onko ajatukseni vähääkään oikeita. Pohtia voi, mutta tulosta tulee kun jaksaa työstää asioita ja uskaltaa kohdata menneisyyden möröt. Yrittää ymmärtää sitä pientä minua, joka on edelleen sisälläni. Minusta on tultava kokonaan minä nyt!

Ajattelenko muista ihmisistä, että ovat hyviä tai pahoja. Ensiajatus ihmisistä on, että ovat hyviä, kunnes osoittavat olevansa pahoja. Itsekin olen enemmän hyvä kuin paha. Olen ehkä liian luottavainen toisiin ihmisiin. Vieraisiinkin. Se voi olla turmelevaa.