Oman elämän palikkatesti

Olen muuttanut

2012-08-10T18:11:00+03:00

uusi osoite on: palikoitapaikoilleen.blogspot.fi

Jos joskus opin tuota käyttämään, katkan kirjoittelua siellä. Jos en, muutan tänne takaisin :D

Koirarakkautta

2012-08-04T16:59:01+03:00

Kävin katsomassa markkinahumua, joka on kuihtunut siitä, mitä se oli muutama vuosi sitten käydessäni siellä. Huonot bileet oli. Sen sijaan paikallisen räkälän pihassa tuntui olevan sitäkin paremmat pippalot.

En juurikaan kysyele asioita terapeutiltani. Mielipiteitä esimerkiski. Pitäisiskö? Torstaina kysyin, onko hänen mielestään terapiassani tapahtunut jotain edistystä johonkin suuntaan. Hän oli pitkään hiljaa, mikä on erikoista ja lopulta vastasi haluavansa kuulla ensin minun vastaukseni. Tjoo.. Niinhän se kai menee, että asiakkaan mielipiteet ja ajatukset ensin, ettei terapeutin ajatukset muuttuisi omikseni. Edelleen kiukkuan mielessäni sitä, että haluaisin olla rennompi ja avoimempi istunnoissa, vaikka rentoutta on tullut 1,5 vuodessa niin paljon, etten ahdistu joka käynnillä. Talvella tosin oli pitkä kausi, etten olisi ollut ahdistumatta lähes jokaisella tunnilla. Sanoin, että minua pitää haastaa. Hän kuulemma tekee sitä, eikä muista yhtään istuntoa, etten olisi lähtenyt siihen mukaan. Myöskään ei muista yhtään turhaa istuntoa. Se oli hyvä kuulla. Se siis on ollut paikkani ja on edelleen, kunnes terapeutti päättää, että ollaan valmiita.

Kävelyllä törmäsin Bostoninterrieriin, jota rapsuttelin ja taputtelin hetken. Rakastuin!

Tyhjäpää

2012-08-03T22:53:01+03:00

Tuntuu vaikealta kirjoittaminen. Pääni on yhtä tyhjä kuin terapiaistunnossa, joka on kuulemma suojausta. Miksi pitää vielä suojata puolentoistavuoden jälkeen? Tuntuu epätoivoiselta päästä eteenpäin.

Vatsa lakkoilee

2012-07-27T19:38:01+03:00

Pitkä tauko ollut kirjoittamisessa, itsestäni johtumattomasta syystä.

"Lomalla" olen ollut pari viikkoa. Viimeisenä päiväyksikköpäivänä hoitaja takoi sekavaan päähäni, ettei mun ole pakko mennä entiseen työhön, kun se on niin vaikeaa. Itkeä pillitin jälleen melko lahjakkaasti. 6. päivä soitan töihin, puhuakseni asiasta. Jossain vaiheessa tulee olemaan verkostopalaveri ja psykille mentävä. Lääkärin piti soittaa jo viime viikolla, aloitetaanko Lyrica, joku muu, tai ei mitään. Ei ole soittanut. En edes tiedä, menenkö takaisin päiväyksikköön, joka aukeaa parin viikon päästä. Hoitajalle se olisi ok.

Vatsani on seonnut. Viime tiistaina jouduin menemään päivystykseen kovien kipujen takia, jotka alkoivat jo aamulla, suolen alkaessa toimia. Edellisenä päivänä olin nauttinut ummetuslääkettä neljän päivän toimimattomuuden takia. Totaalityhjennys tulikin. Lääkäri kouri, paineli ja kuunteli vatsaani ja sain samalla hanskaa suoleen. CRP oli tuolloin 28. Eilen, torstaina kävin uudestaan lääkärillä. Kipuja ei juuri lainkaan ja CRP 21. Tänään kolmannen kerran painelut ja CRP laskenut 11:een. Ei kipuja, vaikka tyhjennystä ei ole tapahtunut tiistain jälkeen. Mietin kauan, otanko Laxoberonin, jos tulen taas niin kipeeksi kuin tiistaina. Söin puuron ja otin lääkkeen. Huomista odotellen sitten.
Tk:ssa yksi hoitaja rikkoi CRP-testikoneen ja alko kysellä vaivoistani. Toinen hoitaja kävi korjaamassa ja antamassa neuvoja "hänestä". Teki koneesta persoonan ja minä vieressä kuuntelen tätä heidän keskustelua. Koko hommaan meni 20 minuuttia.

.

2012-07-27T11:35:01+03:00

"Tahtoisitko nenäliinan?

2012-07-03T12:12:01+03:00

Tein tänään oman henkilökohtaisen ennätykseni päiväyksikössä puhumalla paljon pienryhmäkeskustelussa ja saadessani itseni itkemään lähes tunnin ajaksi. En lopulta tiennyt, mikä oli se todellinen syy niin hurjaan pahaan oloon ja tunteeseen. Ehkä asia vain johti toiseen ja tunteet seurasivat jokaista asiaa ja ajatusta, jota olen murehtinut. Luulin tukehtuvani itkuuni. Vaikka olen kirjoittanut itkemisistäni, tämä oli todellinen romahtaminen, jota voi kutsua jo enemmäksi kuin pillittämiseksi. Huh huh! Nyt olen aivan poikki.Ei uskalla nukkuakaan.

Ei otsikkoa

2012-07-02T14:23:01+03:00

Jännä juttu, miten tonkimalla paikkoja ja kaatamalla astioita nurin, löytyy lääkkeitä, vaikka ei muista niitä olevankaan. Pienen jemman olen tunnustanut, vaan nyt jemma on kasvanut. Edelleen lääkkeitä on vähän. Todella vähän. Niin vähän, että nolottaa. Sen verran, että voisin saada paremmat unet, jos muutaman jemmapurkista illalla nauttisin.

Päivä on ollut pitkästyttävä. Ainoa oikea tekeminen oli toimintaterapeutin kanssa, kun tein yhden betonilaatan. Saa nähdä, mitä siitäkin tuli. Nyt harmittaa ihan vähän, että rikoin vanhoja värilaattoja, jotka varastin joskus töistä. Asettelin palaset laatan päälle.
Milloinkohan huonojen uutisten vyöry pysähtyy? Olen väsynyt. Rakas Nukkusen Masa, ole kiltti ja vaihda huono unihiekkasi parempaan. Tajusin, että mitä väsyneempi on sen vähemmän kuolemanajatukset pelottaa.

Toista päivää ilman tupakkaa, eikä ole tehnyt mieli tai ollut mitenkään hankalaa. Vähän aikaa sitten vanhasta tottumuksestaolin menossa ulos, kunnes muistin, etten tästä asunnosta tulee röökin röökiä löytämään. Nyt on juotava vettä.

Vakavaa

2012-06-28T17:25:01+03:00

Päivä ei ollut ihan helppo. Olen vain istunut osaston keinutuolissa ja itkua tuhertanut. En mennyt ryhmiin, enkä syönyt, vaikka rahaa tarjottiin kebabiin. Ruoka ei jostain syystä tullut tänään. Hoitoneuvottelussa olin puheliaalla päällä. Mulle uusi lääkäri otti tarkkaan selvää minusta ja totesi mun olevan vakavasti masentunut. En tunne olevani masentunut, vaan pikemminkin hypomaaninen tällä hetkellä. Liikaa tapahtunut. Liikaa ajatuksia. Omahoitaja sanoi, että olisi hyvä jos saisin tietää, miten kaveri kuoli, ettei tarvitse sitä murehtia. Olen yrittänyt saada toista kaveria kiinni. Viestit eivät mene perille ja tänään yritin soittaa. Puhelimeen vastaa ääni, joka kertoo ettei kyseistä numeroa ole olemassa. Mitähän helvettiä sille on sattunut?! Kaikkiko tässä nyt kuolee ympäriltä? Iso huoli. Kellokin on vasta noin vähän ja kohta on taas viikonloppu, jota en jaksaisi.

Ei otsikkoa

2012-06-27T21:32:01+03:00

Päivä meni kohtuullisen hyvin. Aamulla pakottauduin tunnin lenkille porukan kanssa. Takaisin palattuamme olin saada kohtauksen katsoessani itseäni peilistä, Naamani oli aivan sinipunainen! Kotona olin niin hysteerinen, etten tiennyt itkenkö vai nauranko. Naurusta itkuun. Päätä särkee. Taas. Tahdon nukkua.

:(

2012-06-26T17:05:01+03:00

Pää ja silmät kipeänä liiasta pillittämisestä. Kuulin aamulla, ettei bändikaveri enää jaksanut taistella. Lähti parempaan paikkaan soittamaan. Olen ollut jossain shokissa koko päivän. On tyhjä ja epätodellinen olo. Musiikkiterapeutti oli osastolle soittanut asiasta ja hoitaja pyysikin juttelemaan. Vannotti, etten tee mitään itselleni ja olen aamulla paikalla uutta päivää aloittamassa. T. oli kunnon mies. Loistava muusikko. Omaperäinen ja tästä syystä oli hauska soittaa hänen kanssaan. Kevään aikana olen joutunut toivomaan, että hän olisi paikalla. Rakastin sitä tapaa, millä biisejä yhdessä vedettiin. Jostain syystä olin ajatellut, onko hänellä kaikki kunnossa. Mietin häntä koko ajan. Niitä biisejä, joita hän oli tuonut soitettavaksi. En tiedä, uskallanko kuunnella niitä. Olen väsynyt. Surullinen. Vihainen.

Luulin, että äitikin kuolee tänään. Oli kadottanut voimansa kaupassa ja soitti marketin pihalta, joten kaahasin sinne. Hain hänelle juomista, jonka jälkeen sai hengenahdistuksia ja pelkäsin että tuupertuu siihen paikkaan. Pistin potkukelkkansa osiin ja tungin molemmat autoon. Äidin ja kelkan. Kotonaan söi ja alkoi voida paremmin. Käskin syödä paremmin päivällä ennen kun lähtee kylille hortoilemaan. Seuraavalla kerralla soitan lanssin tai vien sairaalaan. Ja ostan sille kypärän..

T:lle http://www.youtube.com/watch?v=2PaiXl5VMJg